Rodun historia

Alaskanmalamuutti on Pohjois-Amerikan vanhin rotu. Samalla sitä pidetään yhtenä maapallon vanhimmista. Ei ole poissuljettua, että alaskanmalamuutti elää muihin koiriin verrattuna pisimpään lähellä ihmistä. Tämän teorian puolesta puhuvat arkeologiset löydöt, jotka vahvistavat, että malamuutit ovat muinaisista ajoista lähtien geneettisesti käytännössä pysyneet muuttumattomina. Vuonna 2004 asiantuntijat analysoivat niiden DNA:ta ja tulivat siihen johtopäätökseen, että sillä on suuri geneettinen samankaltaisuus suden kanssa. On hyvin todennäköistä, että nykyisten malamuuttien esi-isät ovat kesytettyjä susia. Ne olivat Keski- ja Itä-Aasian alkuperäisasukkaita, jotka ovat kulkeutuneet Pohjois-Amerikkaan Beringinsalmen kautta yhdessä vaeltavien isäntiensä kanssa. Tämä tapahtui noin 14 000 vuotta sitten.

Alaskanmalamuuteista ei tullut heti kelkkakoiria. Eskimoheimot elivät noina kaukaisina aikoina nomadista elämäntapaa, ja ne kulkivat karuissa sääolosuhteissa läpi alueen etsien ruokaa. Koirat olivat heimon täysivaltaisia jäseniä, jotka hoitivat vahtikoiratehtäviä ja auttoivat miehiä metsästyksessä. Alaskan kylmällä ilmastolla ja rajallisilla ravintoresursseilla oli ratkaiseva merkitys tämän rodun kehittymiselle. Heikot yksilöt, joiden oli vaikea selviytyä, yksinkertaisesti putosivat geneettisestä ketjusta tarpeettomina lenkkeinä. Vahvimmat ja sopeutumiskykyisimmät jäivät henkiin. Rotu kehittyi vuosisatojen kuluessa Anvik-joen vesistöalueella, jonne asettuivat Siperiasta Alaskaan matkanneen malemiut-eskimo-heimon edustajat.

Eskimot kehittivät malamuutteja omien yksinkertaisten standardiensa mukaan, joilla ei ollut mitään tekemistä kauneuden kanssa. Tärkeintä oli, että koira oli uskollinen apulainen - vahva, metsästykseen ja kelkanvetoon kykenevä ja säröisiin pakkasiin sopeutunut. Luonnonvalintatyö tuotti tulosta, ja alaskanmalamuutista tuli sellainen kuin tunnemme sen nykyään.